Vanhat patakintaamme alkavat olla niin pinttyneet, että oli aika päivittää ne. Olen tehnyt yhden yrityksen jo aiemmin uusien patakintaiden ompelemiseksi, mutta silloin koko homma jäi kesken. Nyt aloitin puhtaalta pöydältä ja uudella idealla.

Edellisellä kierroksella olin vakuuttunut, että patakintaiden kuuluu olla kintaan malliset. Nyt näin asian uudessa valossa, ja totesin että sydämen malliset kintaat ovat oikeastaan monellakin tavalla kivat ja kätevät:

  • varreton kinnas on helppo ja nopea sujauttaa käteen
  • symmetrinen malli sopii kumpaankin käteen, mikä myös säästää pari kallisarvoista sekuntia kiireisen kokkaajan arvokasta aikaa
  • sydänmuodon ansiosta nämä kintaat ovat erityisen kivat lahjaksi tai tuliaiseksi.
  • tarvittaessa patakintaat muuntuvat myös pannunaluseksi
Sydänpatakintaat ja makaronilaatikko.

Miinuspuoli näissä patakintaissa on toki se, että ne eivät suojaa käsivartta. Sekin on joskus tarpeen, ja niitä tilanteita varten vanhat patakintaat saavat toistaiseksi jäädä laatikon pohjalle.

Ohjeen näihin patakintaisiin löysin SEW4HOME-sivustolta. Toinen samantyyppinen ohje löytyy Hääräämö-blogista. Hääräämön ohjeessa on vinkkejä, kuinka patakintaat tehdään kierrätysmateriaalista. Ne ovat kuitenkin erikseen oikealle ja vasemmalle kädelle, joten en itse tällä kertaa ommellut niitä.

Sydänpatakintaat.

Materiaalina käytin vanhoja farkkuja, puuvillakangasta ja vuosia sitten Eurokankaasta ostettua lämpövanua. Vanua laitoin kaksi kerrosta kämmenosaan, ja käden päälle tuleviin ”taskuihin” yhden kerroksen. Ripustuslenkin jätin pois, koska en aio ripustaa kintaita mihinkään, ja ne näyttävät mielestäni paremmilta ilman lenkkiä.

Sydänpatakintaat pannunalusina.
Nämä patakintaat muuntuvat tarvittaessa myös pannunalusiksi.

Vanhoja farkkuja voi hyödyntää myös esimerkiksi tässä palapelipallossa.