Tuttavani pyysi ompelemaan kanoilleen suojasatuloita, joten pääsin tutustumaan minulle aivan uuteen maailmaan. Suojasatula on kanalle puettava vaatekappale, joka suojaa höyheniä ja ihoa kukon nokalta ja kynsiltä astumistilanteessa. Ajatus kanojen pukemisesta tuntui toki oudolta ensialkuun, mutta joillakin kanoilla suojan tarve on todellinen. Ilman suojausta kanan selkähöyhenet kuluvat pois, ja sen jälkeen paljas iho vaurioituu hyvin helposti. Tarkoitus ei ole kuitenkaan estää normaalia parittelukäytöstä, joten suoja ylettyy vain pyrstön etupuolelle. Hyppää suoraan ompeluohjeeseen.

Nettiä selailemalla löytyy joitakin erilaisia suojasatulamalleja. (Kannattaa etsiä ainakin englanniksi hakusanalla hen apron tai chicken saddle.) Yksinkertaisimmillaan kanan suojasatula on neliskanttinen kangaspala, jonka sivuissa on reiät siipiä varten. Tavallisin kotitekoinen malli vaikuttaa olevan niin ikään neliskanttinen kangaspala, jonka yhdessä sivussa on uloke siipien väliin sekä kuminauhat ja napit kiinnittämistä varten. Joillekkin kanoille haavoja tulee kuitenkin myös siipien tyveen, joten suojasatulan etuosaan voi ommella erillisen siipisuojan. (Tästä lisää seuraavassa blogitekstissä.)

Malleissa, joissa suojasatulan kiinnitys on toteutettu siipien ympäri kiertävillä lenkeillä, lenkit ovat useimmiten kuminauhasta. Kuminauha on toki helppo ratkaisu, mutta ei välttämättä kanalle se kaikkein miellyttävin pitkäaikaisessa käytössä. Siksi olen korvannut kuminauhan kangasnauhalla. Lisäksi kokeilimme tuttavani kanssa mallia, jossa on lenkit myös jaloille. Ilman jalkalenkkejä suojan takaosa on irrallaan ja voi helposti nousta pystyyn jolloin siitä ei ole mitään apua. Ja täytyy muistaa, että kaikki kanat eivät päästä ihmistä niin lähelle että suojan asennon korjailu sujuisi tuosta vaan. Siipien ympäri kulkevat lenkit kannattaa kiinnittää toisesta päästä esim. napilla, koska siiven pujottaminen kiinteän lenkin läpi on vaikeaa.

Suojasatulaa voi käyttää myös “haukanpelättinä”. Ulkoilevat kanat ovat vaarassa joutua petolintujen suuhun, ja siksipä suojasatulaan voi ommella selkään pyöreät silmät hämäämään saalistavaa petoa. (Tästäkin lisää seuraavassa postauksessa.)

Materiaalit:
Selkäsuojan materiaaleja valitessa kannattaa huomioida, että kanan iho on mahdollisesti jo rikki siinä vaiheessa kun suojaa ryhdytään käytämään. Siksi kanaa vasten tulevan pinnan tulee olla pehmeä. Ulos päin tuleva kangas puolestaan saa olla paksua, jotta se ei aivan heti kuluisi puhki. Suojasatulaa käytetään yleensä yhtäjaksoisesti ainakin niin kauan että höyhenet ovat kasvaneet takaisin. Siksi on tärkeää, että suoja hengittää jonkin verran. Olen käyttänyt ihoa vasten flanellia, joka on pehmeä ja samalla aika ohut kangaslaatu, ja ulos päin tulevaan pintaan paksua puuvillakangasta. Siipi- ja jalkalenkkeihin olen käyttänyt myös flanellia. Jalkalenkeissä on lisäksi kapeat kuminauhat sisällä, koska ne on kiinnitetty molemmista päistään ja niitä täytyy siksi pystyä venyttämään pukemisen yhteydessä.

Kanat, joille toistaiseksi olen ommellut suojia, ovat varsin pienen rodun edustajia. Jos mahdollista, kannattaa kanan selän pituus niskasta pyrstön etupuolelle mitata ennen kankaan leikkaamista ja tarvittaessa suurentaa kaavaa. Samoin siipi- ja jalkalenkkien pituuksia saattaa joutua muuttamaan.

Kanan selkäsuojan ompeluohje

Tarvikkeet

  • kanan selkäsuojan kaava (ei sisällä saumanvaroja)
  • paksua kangasta
  • pehmeää kangasta
  • kapeaa kuminauhaa
  • kaksi nappia (nepparitkin voivat toimia)
  • kankaisiin sopivat ompelulangat ja perusompelutarvikkeet

Työvaiheet

Leikkaa kaavan mukaiset kappaleet paksusta ja pehmeästä kankaasta. Lisää kaikkiin reunoihin saumanvarat. Leikkaa pehmeästä kankaasta myös seuraavat suikaleet: 2 kpl 3×18 cm ja 2kpl 3×32 cm. Näihin mittoihin sisältyvät 1 cm saumanvarat molemmissa päissä. Leikkaa lisäksi kuminauhasta kaksi pätkää, jotka lähes äärimmilleen venytettynä ovat 30 cm pitkiä. Minun käytössäni olevalla kuminauhalla tämä tarkoittaa 20 cm pitkiä pätkiä (sis. saumanvarat).

Ompele pitkistä kangassuikaleista nauhat, joiden sisään kuminauhan saa pujotettua. (ks. allaoleva kuva).

Lyhyemmät nauhat voit ommella samalla tavalla vaikka niiden sisään ei kuminauhaa tulekaan, tai taitella ne kolminkerroin jolloin nauhasta tulee tasapaksu. (ks. seuraava kuva). Nauhojen vapaaksi jäävästä päästä kannattaa kääntää n. 1 cm nauhan sisään, jotta se ei lähde purkautumaan.

Kiinnitä nauhat merkittyihin kohtiin jompaan kumpaan kangaskappaleista kappaleen oikealle puolelle, saumanvarasta kappaleen keskustaa kohti.

Aseta selkäsuojan kappaleet päällekkäin oikeat puolet vastakkain. Ompele reunoja pitkin, mutta jätä kääntöaukko jompaan kumpan sivuun kohtaan, jossa sauma on suora. Ohenna tarvittaessa saumanvaroja (n. 1 cm saa jäädä tukevoittamaan reunaa) ja tee aukileikkauksia saumanvaraan kaarevissa kohdissa.

Käännä suojasatula oikein päin. Tikkaa reunoja pitkin. Samalla saat kääntöaukon suljettua. Tee napinlävet siipien ympäri tulevien nauhojen vapaisiin päihin, ja kiinnitä napit kaavaan merkittyihin kohtiin. Vaihtoehtoisesti voit käyttää neppareita.

2 Replies to “Ompele kanan suojasatula eli selkäsuoja”

  • Mielenkiintoinen, minulle ennen tietämätön aihe. Olisi mukava vaikka seuraavassa postauksessa nähdä kuva kanasta suojasatula yllään. Miten nopeasti kana tottuu, vai näyttääkö satula ollenkaan häiritsevän sitä?

    • Mukava kuulla että aihe kiinnosti. Valitettavasti en ole päässyt kuvaamaan suojia kanojen päällä, mutta englanninkielisiltä sivuilta löytyy kuvia vastaavista suojista puettuina. Hakusanoiksi voi laittaa vaikkapa ”hen apron”. Osa kanoista reagoi hyvin voimakkaasti ensin kun suoja puetaan päälle, mutta tottuvat kyllä. Tuttavani kokemuksen mukaan nämä minun ompelemani suojat, joissa on kangas kuminauhan päällä, aiheuttavat vähemmän reaktioita kanoissa.

Comments are closed.