Vauvan lakana ei tahdo pysyä lainkaan paikallaan, ja kun lakana lähtee, lähtee myös kosteussuoja liikkeelle patjan päältä. Äitiyspakkauksen lakanasta voi muokata kuminauhalakanan, koska miksi ostaa jotain uutta, jos voi hyödyntää jo olemassa olevaa. Lakanan tulisi olla sen verran suuri, että se yltää patjan alle n. 10 cm patjan jokaisella sivulla. Lisäksi tarvitset ohutta, mutta napakkaa kuminauhaa niin paljon, että se äärimmilleen venytettynä on n. 160 cm pitkä.

Lakanan mitat on helpointa ottaa asettelemalla lakana patjan päälle nurja puoli ylös päin. Aivan riittävän siisti lopputulos tulee niinkin. Jos haluaa viilata pilkkua kuten minä, voi mittojen ottamisen jälkeen tarkistaa että saumat tulevat lankasuoraan. Aseta siis lakana (tai kangas) patjan päälle, niin että kangasta tulee yli yhtä paljon molemmilta patjan sivuilta ja päädyistä. Merkitse nuppineuloilla kankaaseen muotolaskokset, jotka tulevat patjan kulmien kohdalle. Lakana asettuu käytössä siistimmin patjan päälle, kun siitä tekee patjalle “tyköistuvan”. Toisaalta vähän löysemmilläkin mitoilla tehty lakana näyttää toimivan yhtä hyvin.

Ainakin kulmien kohdalla patjan alle yltävä lakanan pituus kannattaa olla yhtä suuri, sekä pitkillä että lyhyillä sivuilla. Muuten lakanan reunaan tulee porras kun kulmat on ommeltu muotoonsa. Tarvittaessa leikkaa pois suikale kankaan reunasta.

Kuminauhalakanan mittojen ottaminen patjasta.

Ompele muotolaskokset, ja leikkaa ylimääräinen kolmion muotoinen kangaspala pois lakanan kulmista jättäen kuitenkin hieman saumanvaraa ompelemasi sauman viereen. Huolittele saumanvarat joko ompelukoneella tai saumurilla.

Jos lakanan/kankaan reunoja ei ole valmiiksi huoliteltu, tee se tässä vaiheessa.

Mittaa jokaisesta kulmasta lakanan reunaa pitkin sekä oikealle että vasemmalle 20 cm ja merkitse kohta esim. nuppineulalla. Kiinnitä kuminauhan pää yhden merkin kohdalle, ja lähde ompelemaan sitä lakanan reunaan kulmaa kohti. Venytä kuminauhaa reilusti ommellessa. Jatka kulman yli ja kulman toisella puolella olevaan merkkiin saakka. Katkaise kuminauha, ja ompele samalla tavalla kaikki kulmat. Ompeleena voi käyttää siksakkia, mutta suora ommel toimii myös koska kangas ei ole joustava ja kuminauha venytetään ommellessa.

Valmis kuminauhalakana kuvattuna nurjalta puolelta, patjan päälle puettuna.
Tältä lakanan kuuluisi näyttää nurjalta puolelta.

Lue myös aiempi postaus kuminauhalakanan ompelemisesta, jossa annan ohjeet kankaan mittaamisesta silloin kun lakanaa ei ole syystä tai toisesta mahdollista sovittaa suoraan patjan päälle.