Tämän pallon ompelin lasta odottaessa. Oli tarve ommella jotain tulevalle vauvalle, ja tässä pehmopallossa minua kiehtoi monikin asia:

  1. Pallosta on helppo ottaa ote pienilläkin käsillä, koska siinä on paksumpia ja ohuempia tarttumapintoja.
  2. Siihen voi yhdistellä erilaisia värejä, kuvioita, materiaaleja ja pintoja.
  3. Sitä voi käyttää paitsi pallona, myös palapelinä.
  4. Siihen pystyy käyttämään kaapeissa lojuvia vanhoja farkkuja ja yli jääneitä kangastilkkuja.
Pehmopallo.

Pehmopallo tunnetaan monilla eri nimillä, kuten amish puzzle ball ja montessori ball. Pallon idea on, että se on koottu kahdestatoista palasta, jotka on ommeltu toisiinsa kiinni neljän palan ryhmiin. Syntyy siis kolme osaa, jotka limittäin asettamalla syntyy pallo.

Pallon kolme osaa vierekkäin aseteltuna.

Itse olen toistaiseksi valmistanut vain tämän yhden kankaisen version, mutta pallon voi valmistaa myös esimerkiksi virkkaamalla, eikä sen tarvitse olla pelkkä pallo. Täältä löytyy aivan ihania virkkausohjeita koottaviin eläinhahmoihin.

Käytin itse tätä ohjetta. Nyt myöhemmin kuitenkin huomasin, että todella hyvät suomenkieliset ohjeet löytyvät myös Hääräämö-blogista.

Lähikuva pallon osista.