Olen jo monta vuotta miettinyt kestotiskirätteihin siirtymistä, mutta kokemukset erilaisesta kestoräteistä eivät ole olleet kovin hyviä. Ystäväni innoittamana päätin yrittää vielä kerran. Ja tällä kertaa uskon, että rätit tulivat jäädäkseen.

Miksi kestotiskirättejä?

  • Kestotiskiräteistä kertyy vähemmän roskaa kuin pois heitettävistä.
  • Säännöllisesti pestävä kestotiskirätti on puhtaampi kuin pois heitettävä rätti, jota en kuitenkaan raaski heittää pois heti kun se alkaa haista.

Miksi vasta nyt?

  • Aiemmin käytin kestorättejä yhtä pitkään kuin pois heitettäviäkin. Ja alkoivathan nekin haista. Nyt tiedän, että kestorätti on tarkoitus pestä usein, jopa päivittäin.
  • Kokeilemieni kestotiskirättien materiaali tai koko ei ole ollut minulle mieleinen. On todella tärkeää, että rätti on miellyttävä, jotta pöydät tulee pyyhittyä.

Kestorätteily käytännössä:

  • Rättejä pitää olla paaaaljon! Näin niitä ei tarvitse pestä viikoittain.
  • Rätti laitetaan pyykikoriin aina kun vähänkään epäilyttää että olisi aika vaihtaa. Siis jopa päivittäin.
  • Rätit pestään esimerkiksi lakanoiden kanssa 60 asteessa, jolloin niitä varten ei tarvitse pyörittää omaa koneellista.
  • Rätti huuhdellaan ja asetellaan kuivumaan jokaisen käyttökerran jälkeen.
Kolme sinistä kestotiskirättiä pinottuna.

Kestotiskirättejä on nykyisin saatavilla joka lähtöön. Halusin kuitenkin nämäkin tehdä itse, koska rättien ompelu sujuu nopeasti saumurilla. Kankaaksi valitsin Myllymuksuilta tilatun bambujoustofroteen. Sininen väri sopii keittiöömme. Lisäksi siinä erottuvat huonommin esimerkiksi mustikkatahrat, joita rätteihin toki voi tulla.

Monet kestotiskirätit on ommeltu kaksikertaisesta kankaasta, joten niin tein minäkin ensin. Totesin saman tien, että ei ollut minun juttuni kaksinkertaiset rätit. Voi olla, että kaksinkertainen kangas tarjoaisi paremman imukyvyn, mutta illalla kasteltu rätti oli märkä jopa vielä aamulla!

Tällä hetkellä olen tyytyväinen tiskirätteihin, jotka olen ommellut yksinkertaisesta kankaasta. Niiden koko on 25×25 cm, mikä tuntuu omaan käteen juuri sopivalta. Pöydän pintaan jää aavistuksen verran enemmän vesipisaroita kuin esimerkiksi Sinin talousliinalla, mutta toisaalta trikoon karkea pinta tarttuu tahroihin talousliinaa paremmin.