Harkkahousut tai kuivaksiopetteluhousut (engl. training pants) ovat kuivaksi opettelevan lapsen pikkuhousut, jotka imevät pienet pissat, mutta jäävät silti kosteiksi sisäpinnalta. Näin lapsi huomaa pissavahingon tapahtuneen. Niistä sanotaan että ne ovat hyvä apu kuivaksiopetteluun, koska ne tuntuvat märkinä sen verran epämiellyttäviltä, että lapsella on hyvä syy opetella tunnistamaan vessahätä ajoissa. Toisaalta ne vähentävät pyykin määrää kun joka kerta vahingon sattuessa ei tarvitse vaihtaa koko vaatekertaa. Ja mikä ehkä vielä tärkeämpää, harkkahousut voivat pelastaa sohvan tai vaikeasti puhdistettavan maton pissavahingolta.

Täytyy kuitenkin mainita että omakohtaiset kokemukseni sekä itse ommelluista että tehdastekoisista harkkahousuista eivät ole aivan noin hyvät. Pissaa kyllä tulee läpi jalanteiden kautta, jos sitä on vähänkään reilummasti, mutta toki pitkät housut säilyvät huomattavasti kuivempina kuin ilman harkkahousuja. Ehkä enemmän vaippamaiset, kokonaan vedenpitävällä kankaalla vuoratut harkkahousut pitäisivät pissan paremmin. Halusin kuitenkin tietoisesti tehdä housuista enemmän pikkuhousun näköiset ja myös puhun niistä lapselle housuina enkä vaippana koska tarkoitus nimenomaan on tehdä ero harkkahousujen ja vaipan välille.

Huomioita housujen toteutuksesta

Harkkahousujen materiaaleiksi sopii laaja joukko erilaisia kankaita. Olen käyttänyt tavallista puuvillatrikoota sisäpintana, imukerroksina flanellia ja kosteussulkuna PUL-kangasta. Muitakin mahdollisuuksia on, ja niistä voit lukea Kodin kestot ry:n sivuilta. Siellä kuitenkin puhutaan lähinnä kestovaipoista ja kannattaakin huomioida, että toisin kuin kestovaippojen, harkkahousujen tarkoitus ei ole tuntua kuivilta eikä niiden tarvitse imeä kuin yhdet pissat.

Olen kokeillut jalanteiden huolitettua sekä niin, että kosteussulkukangas taittuu reunan ympäri nurjalle puolelle, että FOE-kuminauhalla. FOE-nauhasta en pidä sen vuoksi, että jalantien reunasta tulee hyvin paksu ja epäilen että epämukava nivustaipeessa. Kosteussulkukankaan kääntäminen nurjalle tuntuu toimivan, koska reuna jää ohuemmaksi kunhan vain huolehtii että käänteen sisään ei jää kovin monta imukerrosta.

Harkkahousujen ompeluohje

Tarvikkeet

  • Harkkahousujen kaava (tämä kaava sopii 2-3 -vuotiaalle lapselle)
  • Trikoota tai muuta ohuehkoa joustavaa kangasta
  • PUL-kangasta tai muuta kosteussulkukangasta
  • imukangasta, esimerkiksi flanellia
  • leveämpää ja kapeaa kuminauhaa vyötärölle ja jalanteille
  • trikooseen ja kosteussulkukankaaseen sopivat ompelulangat

Työvaiheet

Leikkaaminen

Leikkaa kappaleet kankailta. Housuosa leikataan trikoosta 1 kerran. (ks. seur. kappale). Kosteussuoja leikataan PUL-kankaasta 1 kerran ja imuosa flanellista esimerkiksi 2 kertaa. Imukerrosten määrään vaikuttaa käytettävän kankaan paksuus ja imukyky, joten niitä voi lisätä ja vähentää tarpeen mukaan.

Mikäli käyttämäsi trikoo on kuviollista, leikkaa etu- ja takakappale erikseen jolloin saat kuvion oikein päin sekä etu- että takapuolelle. (Kaavaan on merkitty mistä kohdasta se katkaistaan, jotta sauma häiritsisi mahdollisimman vähän.) Kosteussuojakankaaseen ei kannata tehdä saumaa, joten asia täytyy huomioida kankaan kuosia valitessa.

Ompeleminen

Jos leikkasit housuosan kahdessa osassa, aloita yhdistämällä etu- ja takakappale toisiinsa haarasta. Sauma kannattaa tikata litteäksi jottei se paina.

Asettele imukerrokset päällekkäin housuosan oikealle puolelle. Kohdista kaikkien kappaleiden keskietu/keskitaka. Kaavaan on myös lisättu jalantielle kohdistusmerkki. Kiinnitä huolella neuloilla, jotta kankaat eivät liiku ommellessa, ja ompele imukerrosten reunaa pitkin 3-askelsiksakilla. Käytän tähän piston pituutta 1,5 ja leveyttä 3.

Aseta kosteussulku imukerrosten päälle. Huomaa, että imukerrokset on tarkoituksella piirretty hieman pienemmiksi kuin kosteussulku. Kiinnitä kosteussulku neuloilla reunoistaan housuihin, ja ompele joustavalla ompeleella. (Esim. 3-askelsiksak) Huomaa, että ommel jää näkyviin ja se kannattaa huomioida langan värin valinnassa.

Ompele sivusaumat. Kiinnitä kuminauha jalanteille ja käännä jalanteiden reuna nurjalle puolelle. Kiinnitä kuminauha myös vyötärölle.

Ompele joustavalla ompeleella. Esimerkiksi siksak sopii tähänkin. Kaava on piirretty niin, että jalanteiden käänne ei tule imukerrosten päälle. Näin käänteeseen ei tule tarpeettoman monta kangaskerrosta päällekkäin. Lopuksi leikkaa käänteistä ompeleen yli menevä kangas pois.

2 Replies to “Harkkahousut taaperolle avuksi kuivaksiopetteluun (sis. kaavan + ohjeen)”

  • We stumbled over here
    coming from a different page and thought I
    should check things out.
    I like what I see so now I’m following you.

    Look forward to exploring your web page for a second time.

Comments are closed.